Kätevä ulkovalo numerolla

  • 28 Feb, 2022

Ulkovalo numerolla on kätevä ja yksinkertainen ratkaisu.

Ulkovalaistuksessa on usein yksinkertaisinta yhdistää muutama tärkeä asia. Ensinnäkin ulkovalo numerolla eli talonnumerovalaisin on yksi järkevimmistä hankinnoista, mitä voi kotiinsa tehdä. Siinä hoitaa kaksi asiaa kerralla eli saa valaistuksen kuntoon, mutta myös talon numero ei jää kenellekään epäselväksi. Talon numeron pitäisi näkyä sekä päiväsaikaan että tietenkin illalla esimerkiksi vieraille tai jakelua suorittavien yritysten edustajille. Mutta sen on tärkeä myös, jos kotiisi pitää kutsua palokunta tai ambulanssi.

Ulkovalo numerolla, LEDillä ja aurinkovoimalla

Ulkovaloja on todella monenlaisia. LED -valaisimia on ollut jo pitkään, mutta nykyään on myös tarjolla valaisimia, jotka toimivat aurinkovoimalla. Valaisimessa voi siis olla aurinkokenno ja sen lisäksi myös litium -rauta-akku, jolloin siinä riittää virtaa ympäri vuorokauden. LED -valaisimia onkin ollut markkinoilla jo kauan ja niissä onkin paljon hyviä puolia. Perinteisten valaisimien vaihtaminen LEDeiksi on tietysti kallista sillä kertaa, kun tekee vaihdon. Jatkossa se onkin huomattavasti halvempaa.

LED ulkoseinävalo on hyvä vaihtoehto, koska sillä on pieni energiankulutus ja toisaalta myös pitkä käyttöikä. Ne ovat varsin hyviä kestävyydeltään eivätkä ne tuota lämpöä kuten hehkulamput. Toisaalta niissä on myös omat ongelmansa. Joskus ne saattavat vääristää värejä ja huono asia on myös se, että niiden valoteho katoaa portaittain. Ne ovat kalliimpia kuin hehkulamput, mutta toisaalta niiden pitkä käyttöikä on siihen nähden plussaa.

Terassilla LED-ulkovalot

Sen lisäksi, että LED -valoja voi käyttää seinävaloina, niillä on myös helppo rakentaa terassille lämmintä tunnelmaa. Terassille voi asentaa spottivaloja tai ne voivat olla myös pinta-asennettavia LEDejä. LED-nauhat on myös hyvä tapa tuoda tunnelmaa ja useinhan niissä on myös mahdollisuus värivaloihin, jotka sopivat erinomaisesti tunnelman luojaksi. Ulkovaloissa on kuitenkin muistettava se, että niissä pitää olla riittävä suojaluokitus, varsinkin silloin, jos niillä on mahdollisuus altistua vesisateelle, roiskeille tai kylmyydelle.